Teksti

2. helmi, 2016

KATSAUS MENNEESEEN SYKSYYN

Tuparengin Arabia-makasiinisivut verkossa täyttää 1/2 vuotta ja pitäisi miettiä uutta ilmettä ja/tai sisältöä, mutta mitä? Siinäpä tuumattavaa jonka tuloksena päätimme ruveta julkaisemaan omaa blogia.

Kesä -ja syysmarkkinoiden lisäksi olemme käyneet parilla messuilla, lähinnä keräily -ja antiikki sellaisilla ja kokemukset niistä ovat olleet hieman "vaihtelevia", mutta kaikista oppii jotain! Ei ole itsestään selvää että juuri se hittituote josta sisustuslehti kirjoittaa uppoaa messukansaan pohjanmaalla, keräilijää saattaakin viehättää 10 vuotta mukana raahatut vanhat soppakulhot! Koko tuotevalikoimaa ei voi mitenkään messuille ottaa mukaan, sellaisia tiloja on mahdoton saada, eikä kannatakaan. Eli mitä sitten ottaa mukaan?  Enään ei riitä että on Arabian maitokannuja tai retro-kuppeja. Pitää olla vähän kaikkea, jokaiselle jotain, eli niiden maitokannujen lisäksi pitää löytyä myös isäntäväelle mielenkiintoisia esineitä. Tätä puolta aiomme jatkossa kehittää ja miettiä että myös miehet viihtyisivät makasiinissamme paremmin ja löytäisivät mielenkiintoisia esineitä joko ihan "takan reunalle" tai mahdollisesti johonkin harrastusprojektiin.

Olisiko sinulla mielessä jotain messu -tai markkinatapahtumaan liittyvää ideaa tai esineitä joista haluat kertoa?  Vinkkaa meitä!! Lähetä viesti sähköpostiin: info@tuparenki.fi

 

Seuraavaksi suunnistamme Hämeenlinnaan jossa Antiikki, taide -ja keräilymessut toivottavasti keräävät runsaasti kävijöitä .

TERVETULOA TAPAAMAAN MEITÄ SINNE  HELMIKUUN 20-21 pvä.

Helmikuun 2 pvä päivitys

Ystävällisin terveisin

TUPARENGIN

ARABIA -MAKASIINI